Referenssit

Helle-Tech Oy on päässyt olemaan monessa kasvihuoneprojektissa mukana Suomessa, Baltiassa ja Keski-Euroopassa.  Tältä sivulla löytyy muutama esimerkki valmistuneista projekteista. Ota yhteyttä, niin  kuulet lisää projekteistamme .
Kasvihuonetekniikan valikoima päivittyy jatkuvasti menetelmien kehittyessä ja innovaatioiden jalkautuessa tuotantoon.

Seinäjoen Puutarha SEPU

Seinäjoki

Seinäjoen Puutarhan on perustettu vuonna 1999 ja nykyään viljelyalaa on kokonaisuudessaan kunnioitettavat 3,5 ha.
Seinäjoen Puutarhalle rakennettiin uusi erillinen kasvihuone vuonna 2019. Kasvihuoneprojekti aloitettiin 2018 ja 1,8 ha kasvihuone valmistui 2019. Kasvihuoneessa kasvaa kurkku ja lisäksi Seinäjoen Puutarhalla on kirsikkatomaattituotantoa.

Iso kasvihuonehuonekokonaisuus piti projektina sisällään kasvihuoneen valaistuksen, sähkötyöt, nostimet taimille jne. Eli kaiken, jotta kasvihuone oli valmiina uusille taimille ja kasvatuskauden alkuun.

Hortiherttua

 Karjalohja

Hortiherttuan viljelytuotteisiin kuuluvat kurkku, tomaatti ja yrtit, joita toimitetaan Uudenmaan alueen kauppoihin tuoreeltaan.
Laajennus aloitettiin 2020 ja valmiiseen kasvihuoneeseen sytytettiin valot samana vuonna.

Projekti käsitti kokonaisuudessaan uuden blokkihuoneen rakennuksen, sähkötyöt, valaisimet, verhot ja lämpötekniikan.

Puutarha Timo Juntti

Kaarina

Kaarinan Piikkiössä sijaitseva 1960-luvulla toiminta aloittanut kauppapuutarha on ruokkinut varsinais-suomalaisia monet vuosikymmenet vihanneksillaan ja toiminta jatkuu nyt isältä pojalle.

Kurkkuja on kasvatettu jo pitkällä kokemuksella ja modernilla otteella. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja Helle-Techillä oli ilo olla mukana valaisin uudistuksessa. HPS-valaistus päivitettiin hybridivalaistukseen korvaamalla  puolet ylävalaisimista LED-valaisimiin joulukuussa 2022

Nyt jo voidaan todeta saavutetuksi hyödyksi ja säästöksi valaisimien tarvitsemassa energiassa 27% energiantarpeen väheneminen.

Kasvihuonetekniikan ammattitaitoa numeroina

8800 +
Valaisinta kasvihuoneisiin
19000 +
Metriä salaattilinjoja
90000 +
Kasvihuoneneliömetriä

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet uutuuksista ja tarjouksista ensimmäisenä

Lomake päivitetään pian